sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Juhannus


Mood: Surprised
Music: Hanoi Rocks - Tragedy
”Keskikesän” juhla alkaa olla takanapäin. Olen käynyt mummon mökillä Kiimingissä, mikäs siellä on ollessa, kun ruokaa ja kahvia on riittämiin? En tiedä, pitäisikö olla huolestunut, kun juhannuksen kohokohtia ovat olleet pitkät metsälenkit sukulaisten koiran kanssa. Tämä tietysti herätti uudestaan koirakuumeen, josta kärsin säännöllisen epäsäännöllisesti. Jostain syystä ko. tauti nostaa päätään nimenomaan Kiimingissä ollessa, mikä se johtunee niistä pitkistä hiekkateistä, kesäisistä metsistä ja yleisestä hiljaisuudesta. Ah, kuinka runollista.

Äh, kun pystyisi laittamaan oman koissun.. Olen vain päättänyt, että hevonen tulee ensin. :-/

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Virallisesti nörtti (vessankopissakin)

Mood: Confused

Music: Kansas – Dust in the Wind


Sitä ajattelee, ettei voi juuttua yliopistolla naisten vessaan – kunnes niin tapahtuu. Kahva oli vähän omituisen löysän oloinen, joten ehdin käydä jo mielessäni läpi vaihtoehdot siitä, mitä tekisin, jos jäisinkin jumiin sinne koppiin. Pääsin sitten testaamaan vaihtoehtoja käytännössä, kun ulospyrkiessäni huomasin, ettei kahvalla tosiaan ollut mitään käyttöä ja ovi pysyi säpissä. Kokeilin ensin soittaa siskolleni, joka oli opiston kirjastossa, mutta puhelin tuuttasi varattua. Rupesin naputtelemaan viestiä, että tulisi pian ja toisi vahtimestarin mukanaan, mutta sitten päätin ensin kokeilla, mahtuisinko kopin oven alta. Turha kai mainitakaan, ettei vessassa ollut ketään muuta. =D Eipä muuta kuin pitkälleen lattialle ja ryömimään. Mahduin kyllä ihan kevyesti eivätkä vaatteetkaan sotkeentuneet (pitääpä antaa siivoojille kiitosta). Vahtimestarinkopissa (kun menin ilmoittamaan asiasta) joku nainen päivitteli, kuinka hän käy aina juuri siinä kopissa. Kieltämättä nyt mietityttää, miten päivä tästä jatkuu. Itse asiassa varmaan ihan mukavasti. Jengou (livejournalista) oli kääntänyt H-eichin uusimman Matt x Mello -doujinshin englanniksi ja se tuli luettua. Katselin myös aamulla Death Note -animen 35. jakson, kääntämättömänä. Opistolla sain kuulla olevani geek, kun puhuin ”raw’sta” ja ”subeista”. Tutustuminen pikkuhiljaa DN:n fanikulttuuriin on muuten herättänyt muutamia mietteitä.

Seuraavaksi Spoilereita.

Tapaus Matt. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, kuinka Matt voi olla niin suosittu ottaen huomioon, kuinka pieni osa hänellä on koko sarjassa. Miten karvaliiviin ja sukelluslaseihin (vai mitkä hitot ne ovatkaan) jatkuvasti pukeutuva ketjupolttaja voi saada tällaisen fanikunnan? Kun olin lukenut mangaa vasta vähän yli puolenvälin, odotin, että Matt olisi jotenkin tärkeäkin henkilö. Erään Youtubeen kirjoittaneen henkilön sanoin: ”Who the hell cares about Matt? He’s just a stupid side character?” No, näköjään monet. Toistaiseksi olen ollut sillä kannalla, että Mattin suosio linkittyy suoraan Yaoin ja Shounen ain suosioon. Maailmassa, jossa heteroseksi kiinnostaa vain muutamia mitäänmistääntietämättömiä idiootteja (minua esimerkiksi), Matt on täydellisen sopiva paritus Mellolle. Varsinkin, kun Death Note vol. 13:ssa kerrotaan, että Matt on myös alkujaan Wammy’s Housesta. Näyttäisi vähän siltä, että fanikulttuuri on menossa siihen suuntaan, ettei Mello esiinny enää ilman Mattiä eikä varsinkaan toisin päin – ja kyllä, olen itsekin alkanut lämmetä asialle. On tietysti myös se yksi outo koulukunta, joka parittaa Melloa ja Nearia, mutta kuka siitäkään piittaa? ;)

Jahas, seuraavaksi voisin ruveta siirtämään Kepposten herraa (vuosia sitten kirjoittamaani LOTR-parodiaa) Word-muotoon.

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Pirates of the Caribbean -ficci

Mood: Productive
Music: Uriah Heep - July Morning


Tällä ficillä alkaa kohta olla jo legendan arvonimi (tosin kyseenalainen). Kirjoitin tämän joskus ensimmäisen Piratesin jälkeen. Stoori on julkaistu muutamalla muulla foorumilla, joten ehkä tähän on joku joskus tutustunutkin. Ja oikeasti, tuo ensimmäinen luku on Prologi ja vielä lehtijuttu olevinaan eli se on tarkoituksella tylsä. Rohkea jatkakoon eteenpäin, tosin tämä on juuri niitä hetken mielijohteesta muutamassa päivässä näpyteltyjä tarinoita, joista ei koskaan voi olla varma, pitäisikö niiden jäädä pöytälaatikkoon vai uskaltaako niitä vilauttaa ihmisten ilmoilla. Tarinasta on kyllä hiukan aika jättänyt, parhaimmillaan oli silloin heti Pirates 1:n jälkeen. X-postattu joillekin foorumeille. Muotoseikkojen kanssa on ollut saikkaa jos jonkinlaista, toivon tosiaan, että ne ovat nyt kunnossa.


Rating: PG-13 näin alkuunsa
Genre:
Huumori (ainakin joidenkin mielestä)

Sijoittuu Pirates of the Caribbeanin tai pikemminkin sen näyttelijöiden maailmaan (RPF). Minä en omista oikeuksia yhtään mihinkään, paitsi tietenkin itse tarinaan. En ole koskaan tavannut ketään tässä mainituista henkilöistä eikä tällä jutulla ole mitään tekemistä heidän kanssaan. Enkä todellakaan saa tästä rahaa (ainoastaan sairasta tyydytystä).

Kaaos kapakassa


- Pirates of the Caribbean -elokuvan tähdet riehuivat suositulla yöklubilla

Lontoo, perjantai 15. elokuuta
Juuri ensi-iltansa saaneen Pirates of the Caribbean -elokuvan neljä päätähteä tavattiin viime perjantaina aiheuttamasta sekasortoa suositussa Three Frogs -ravintolassa. Näyttelijät Johnny Depp, Orlando Bloom, Geoffrey Rush ja Keira Knightley saapuivat klubille hiukan ennen puoltayötä, useiden silminnäkijöiden mukaan huomattavasti päihtyneinä. Todistajien mielestä nelikko käyttäytyi kaiken aikaa varsin levottomasti, mutta meno pysyi kohtuuden rajoissa noin tunnin ajan. Kello yhden maissa uusimmassa Hollywoodin kassamagneetissa omalaatuista merirosvoa näyttelevä Johnny Depp nousi äkisti ylös ja useiden asiakkaiden sekä henkilökunnan silmien edessä löi kollegaansa Geoffrey Rushia oluttuopilla päähän. Rush, joka oli koko illan käyttänyt erittäin epäsovinnaista kieltä, ilmeisesti hermostui iskusta ja nousi kiivaasti ylös, jolloin heidän pöytänsä kaatui ja juomat levisivät lattialle. Rush tarttui Deppiä kurkusta ja aikoi paikalla olleen tarjoilijan mukaan tappaa hänet. Keira Knightley alkoi kiljua - on epäselvää, kenelle - minkä jälkeen Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiasta tunnettu Orlando Bloom heitti Rushia tuolilla. Portieeri ja kaksi tarjoilijaa menivät tässä vaiheessa miesten väliin, mutta Keira Knightley puri toista juomanlaskijaa käteen. Mies vietiin sairaalaan eikä hänen kerrota saaneen vakavia vammoja. Poliisi saapui kahden aikoihin ja vei näyttelijäjoukon yöksi turvasäilöön. Elokuvan ohjaaja Gore Verbinski ei ole kommentoinut asiaa.

* * *

Orlando Bloom


Three Frogs, kolme sammakkoa - siinä vasta typerä nimi ravintolalle. Eikä kyseessä todellakaan ollut mikään eliittiklubi. Itse asiassa minä halusin mennä Risingiin, mutta Johnny sanoi, ettei hän tuntenut oloaan kotoisaksi sellaisissa pintaliitäjien snobbailupaikoissa. Three Frogs näytti jo ulkoapäin siltä, ettei siellä ollut edes tuhkakuppeja ja että olut tarjoiltaisiin pahvimukeista. Johnny tunnetusti viihtyy sellaisissa räkälöissä, mutta minun mielestäni ei ole kohtuutonta pyytää, että baarimikko osaisi tehdä edes tequilapaukun. Eihän siihen tarvita kuin taito kaataa tököttiä pullosta lasiin!

Ketään tuskin kiinnostaa, miten tapahtumat saivat alkunsa, mutta kerronpa sen tässä kuitenkin, kun on kerran puheenvuoro annettu. Alun perin minun piti lähteä Wellingtoniin, Uuteen-Seelantiin tekemään lisäkuvauksia Kuninkaan paluuta varten, mutta mitättömän myrskynpoikasen vuoksi Wellingtoniin ei lentänyt koneita sinä iltana. Niinpä päätin käyttää ylimääräisen vapaan lähtemällä Johnnyn, Geoffreyn ja Keiran kanssa hieman kallistamaan tuoppia, olihan sentään meidän uuden elokuvamme ensi-ilta. Johnny ei tietenkään ottanut kuuleviin korviinsa ehdotuksiani Risingista vaan oli jo näköjään päättänyt kaikkien puolesta, että meidän olisi viimeisenä yhteisenä päivänämme homehduttava jossain kuonaisessa kuppakuppilassa. Ja uskokaa minua, kun sanon, että sille läävälle ei vedä vertoja kuin vankila, johon Jack Sparrow Pirates-leffassa heitetään mätänemään.


Olisi liian helppo syyttää kapakkaa. Ei kyse ole loppujen lopuksi ollenkaan siitä. Kyse on Geoffreysta. Asia on katsokaas niin, että Geoffrey on jo pitkän aikaa kerjännyt ikävyyksiä. Koko kuvausten ajan meidän on pitänyt sietää hänen omahyväistä kikkailuaan ja ylipaisunutta egoaan, joka ei tunnu enää mahtuvan samaan huoneeseen kenenkään muun kanssa. Jopa Gore on sanonut, että Geoffreyn pitäisi hiukan tarkistaa asennettaan. Onhan hän tietysti lahjakas näyttelijä ja kaikkea, mutta olisi vain jotenkin hänen arvolleen sopivampaa, jos hän joskus jättäisi kaikkein härskeimmät sanat sanomatta ja itseään noin kaksisataaviisikymmentä vuotta nuoremmat naiset rauhaan.


En halua sanoa, että minä olen syytön siihen räkälässä sattuneeseen välikohtaukseen, mutta se sattuu olemaan totta. Minä en aloittanut sitä. En tehnyt mitään. Kysykää vaikka keneltä. Kysykää Gorelta. Kysykää Three Frogsin portsarilta. Kysykää Johnnylta.


Ei, älkääpä sittenkään kysykö Johnnylta.


Oikeastaan se on aika epäolennaista - kiistellä, kenen syy se tappelu oli (Geoffreyn!), mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Aloitetaan siis siitä hetkestä, kun saavuimme Three Frogs -nimisen kapisen kaljakanuunan ovelle. Olimme ottaneet taksin, koska kellään ei ollut aikomusta säästää juomisessa sinä iltana. Uuden elokuvan ensi-illassa on tapana vetää perseet olalle. Kysykää vaikka Peter Jacksonilta. Tai Viggo Mortensenilta. Johnny oli tunnettuun tapaansa aloittanut pohjien nautiskelun jo elokuvateatterin hämärissä ja haisi nyt kilometrin päähän omistamansa ranskalaisen viinitilansa tuotteelle (Johnny ei ole kaksinen viinitarhuri, mutta sitä ei kannata mainita hänelle, ellei halua tietää, miltä kahden litran viinipullo tuntuu persreiässä). Minä olin päättänyt käyttäytyä sivistyneesti koko illan, samoin Keira, mutta Geoffrey liittyi rommin ryystäjien iloiseen joukkoon heti, kun pääsimme sisään Three Frogsin yhden saranan varassa repsottavasta ovesta.


Geoffrey Rush ei ole mikään kaunis näky. Selvin päin hän näyttää arpinaamaiselta ukkoraaskulta, joka pääsi eläkkeelle joskus niihin aikoihin, kun Titanic upposi. Hippusen humaltunut Geoffrey Rush näyttää rokonarpiselta räsynukelta, jonka joku on kaivanut esiin esi-isän aikaisen ullakkohuoneen lelulaatikosta. Tukkituiterissa toikkaroiva Geoffrey näyttää kapteeni Barbossalta kuunvalossa.


Johnny ja Geoffrey ovat yhtä kovia juomaan, mutta heidän humalakäyttäytymisessään on pieniä eroja. Kun Johnny on juonut viisi rommipaukkua, hän alkaa lauleskella, kaulailla ystäviään ja horjua vähän samaan tapaan kuin Jack Sparrow. Kun Geoffrey on juonut viisi rommipaukkua, hän alkaa puhua härskejä. Todella härskejä. En tarkoita, ettemmekö me muutkin puhuisi sellaisia, mutta Geoffreyn kommentit menevät täysin yli rajan. Joka kerta.


Sillä aikaa, kun minä ja Keira siemailimme sivistyneesti olutta ja siideriä tuopeistamme (minulla oli olut ja Keiralla siideri, ja ihme kyllä, tuopit olivat lasia), Johnny ja Geoffrey kilpailivat, kumpi pystyy juomaan enemmän rommipaukkuja kymmenessä minuutissa. Geoffrey voitti, mistä Johnny oli hiukan näreissään. Se ei kuitenkaan ollut mikään syy panna pystyyn kapakkatappelua. Sen sijaan se, mitä Geoffrey seuraavaksi teki, oli erittäin hyvä syy.


Geoffrey on käsittääkseni tukevasti naimisissa, mutta se ei ole koskaan estänyt häntä kokeilemasta onneaan nuorten, kauniiden naisten kohdalla. Quills-elokuvan aikoihin hän kuulemma yritti vokotella Kate Winsletiä suodattamalla suustaan sellaisia säädyttömyyksiä, että naisparka lopulta päätyi terapiaan. Quillsin varsinainen synkkä puoli oli se, mitä tapahtui leffan kuvauksissa, ei itse leffassa. Jos haluatte lisätietoja, voitte kysyä asiaa Joaquin Phoenixilta. Keira Knightley, joka myös sattuu kuulumaan nuorten ja kauniiden naisten joukkoon, ei tietystikään jäänyt Geoffreylta huomaamatta. Gore taisi jossain välissä sanoa meille, että miestä kannattaisi pitää silmällä, ettei tämä vain päättäisi kääntää Pervopaavo-vaihdetta päälle kesken kuvausten. Toistaiseksi olimme välttyneet pahimmilta välikohtauksilta. Keirasta on tietyllä tapaa tullut minulle ja Johnnylle kuin pikkusisko ja me olemme varsin suojelevia hänen suhteensa. Kuvausten aikana Geoffrey ei pitänyt likaista suutaan kiinni, mutta ainakin hän piti himokkaat näppinsä kurissa ja se riitti meille.


Takaisin perjantaihin. Me siis istuimme hyvässä hengessä Lontoon saastaisimmassa salakapakassa ja kauhuksemme huomasimme, että Geoffreyn Pervopaavo-vaihde oli juuri napsahtamaisillaan päälle. Keira istui pyöreässä pöydässä minun ja Geoffreyn välissä ja Johnny puolestaan kiikutteli häntä vastapäätä. Sanon "kiikutteli", koska teidän olisi pitänyt nähdä se. Ei ole mitään naurettavampaa kuin aikuinen mies, joka keinuu tuolilla kuin isoäiti sukkaa neuloessaan. Kukaan ei ollut enää vähään aikaan kiinnittänyt huomiota Geoffreyn suusta soljuvaan sukupuolisanastotulvaan, mutta kun tosielämän Markiisi de Sade yhtäkkiä ojensi kätensä ja tarttui Keiran paidan syvään uurrettuun kaula-aukkoon, minä ja Johnny säpsähdimme valveille.


Samalla hetkellä, kun Keira läimäisi järkyttyneenä rinnuksiaan hipelöivää irstasta sormiparia, Johnny tarttui minun oluttuoppiini ja kalautti sen sääliä tuntematta tyhmänrohkean tissintavoittelijan pääkoppaan. Voi olla, että Johnny vain tähtäsi huonosti tai Geoffreylla on tavallista tanakampi kallo, mutta isku ei vaikuttanut vainovaariin mitenkään. Geoffrey loikkasi ylös penkistään ja tarttui Johnnya kurkusta ennen kuin me ehdimme väliin. Keira alkoi kiljua äänellä, jonka saisi todennäköisesti aikaan vain hyeenasika, jos sellainen risteytys olisi mahdollinen. Ensishokista toivuttuani minä ymmärsin, että olin ainut, joka voi enää Johnnya auttaa, joten tartuin lähimpään tuoliin ja paiskasin sen pahasti häiriintyneen härskihartikaisen selkään. Se onneksi sai hänet irrottamaan otteensa Johnnysta. En tosin tiedä, mitä seuraavaksi olisi tapahtunut, koska sillä hetkellä portsari ja baarimikot kiisivät hätiin. Portsari kiitteli minua ja sanoi, että minunlaisellani reippaalla nuorella miehellä olisi käyttöä ovimikkona. Ja eräs tarjoilijoista sanoi, että ansaitsisin mitalin. Keira ymmärsi vähän väärin heidän aikeensa ja puri toista tarjoilijaa. Ja jos olette nähneet Pirates of the Caribbeanin tai edes Parempi kuin Beckham -leffan, tiedätte, että Keiralla on aika pirun terävät hampaat. Miespoloa varten taidettiin kutsua ambulanssi, mutta sen tarkempia yksityiskohtia en tiedä. Joku idiootti meni myös kutsumaan poliisin ja me jouduimme yöksi putkaan. Gore kävi onneksi aamulla maksamassa takuut.


Siinä siis koko jupakka sellaisena kuin se todella tapahtui. Tiedän, että Keiralla, Johnnylla ja Geoffreylla on tarinasta omat versionsa ja että te päätätte itse viime kädessä, ketä uskotte, mutta... Minä en aloittanut sitä kahinaa. Minä en ole kapakassariehujatyyppiä. Kyse oli vain onnettomista olosuhteista. Jos ette usko, kysykää vaikka Gorelta. Kysykää vaikka Elijah Woodilta. Kysykää vaikka.. äh, olkoon.


* * *


Keira Knightley


Siitä illasta piti tulla hauska ja sivistynyt. Menemme ulos ystävien kanssa, juomme hiukan uuden elokuvamme ensi-illan kunniaksi, juttelemme mukavia ja niin poispäin. Orlin piti seuraavana päivänä lähteä Wellingtoniin, joten odotin ehkä hiukan haikeaa tunnelmaa - olihan kuitenkin viimeinen iltamme yhdessä. Ei sillä, että jäisin kaipaamaan ketään niistä taulapäistä. No, ehkä Orlia vähän. Hän osaa toisinaan olla ihan sympaattinen.


Illasta piti tulla sivistynyt. Olisi pitänyt arvata, ettei sana "sivistynyt" ole koskaan kuulunut Johnny Deppin tai Geoffrey Rushin sanavarastoon.


Minua on aina epäilyttänyt lähteä ulos pelkästään miesseurassa. Se, ettei porukkaan kuulu muita naisia, saa kaikki keskittymään kummallisella tavalla minuun. Minun roolistani tulee äkkiä suurempi, ihan kuin minun pitäisi kantaa vastuu koko maailman naiskuvasta. Suostuin Johnnyn ehdotukseen, koska - kuten jo mainitsin - oli viimeinen iltamme. Luulen, että meillä olisi ollut huomattavasti rattoisampaa ilman Geoffrey'a, sillä hän on kuitenkin täysin eri ikäluokkaa kuin me. Mies ei vain tunnu itse tajunneen sitä. Orli yritti kerran vaimeasti ehdottaa, että Geoffrey menisi joskus stripteaseklubin sijasta kokeilemaan onneaan bingossa, mutta Geoffrey vain nauroi kuin Orli olisi kertonut hauskankin vitsin. Sen jälkeen me vasta ymmärsimme, että hän pitää itseään yhä kolmikymppisenä.


Minulla ei ole tapana haukkua vastanäyttelijöitäni. Pyrin haastatteluissa keksimään heistä aina jotain hyvää sanottavaa. Geoffrey on varsin miellyttävä herrasmies ainakin kerran vuodessa. Lopun aikaa hän on ällöttävä törkimys. Ja Johnnykin on todella - köh - omalaatuinen persoona, jopa räiskyvä. Mutta hänellä on tapana toimia ennen kuin ajattelee, kuten illan tapahtumistakin käy ilmi. Orlandon kanssa meillä on ollut todella hauskaa kuvausten aikana, ja hän on oikeasti ihana ihminen. Luulen, että pidän hänen kanssaan yhteyttä tulevaisuudessakin, sillä hän antoi minulle puhelinnumeronsa. (Niin antoi Geoffreykin, mutta älkää luulko, että koskaan soitan hänelle. Yksi elämä niitä törkypuheita riittää.) Mutta Orlillakin on pimeä puolensa, joka tulee esiin varsinkin siinä, kuinka hän sanoo ensin, että minä olen hänelle kuin pikkusisko ja sen jälkeen suutelee minua noin viiden minuutin ajan. Geoffrey on sentään rehellisesti pervo. Johnny ei taida tajuta tällaisten asioiden päälle mitään - hän on tosielämässäkin enimmäkseen sellainen kuin Jack Sparrow. Horjuu ja puhuu sammaltamalla. Se tosin taitaa johtua siitä, että hän on koko ajan pienessä sievässä.


Minä en siis aluksi aikonut myöntyä koko ravintolareissuun, mutta kun Orli suorastaan aneli polvillaan ja Johnny kehui yöklubin maasta taivaaseen, katsoin parhaaksi antaa periksi. En ollut koskaan kuullut ravintolasta nimeltä Three Frogs, mutta oletin, että Johnny ei tyytyisi mihin tahansa juottolaan. Oho, olinpas väärässä. Kaduin suostumistani samalla sekunnilla, kun näin, millaisen löyhkäläävän eteen taksi pysähtyi. Paikka muistutti vuosisadan alussa rakennettua heinälatoa, jonka oli sitten annettu maatua kaikessa rauhassa. Näin, ettei Orlandokaan pahemmin pitänyt kuppilasta, mutta menin kuitenkin sisään muiden jäljessä. En tiedä, ehkä toivoin, että rähjäisyys kuului paikan imagoon ja että henkilökunta ja asiakkaat olisivat kuitenkin siistejä normikansalaisia. Kun näin ravintolan seinällä kyltin "Käytäthän wc:tä, kiitos", tiesin, että toivoni oli turha.


Minun ja Orlin nyrpistellessä Johnny ja Geoffrey olivat kuin kotonaan. He astelivat suoraa päätä baaritiskille ja tilasivat kumpainenkin kymmenen rommipaukkua. Minä päätin ottaa oluen, samoin kuin Orlando. Baarinpitäjä taisi olla huonokuuloinen ja antoi Orlille vahingossa siiderin. Orli ei halunnut nostaa meteliä, joten minä lupasin juoda hänen siiderinsä ja hän sai minun olueni. Omituista kyllä, hän vaati myöhemmin saada maistaa useita kertoja minun juomastani. Sillä aikaa Johnny ja Geoffrey olivat jo vallanneet paikan toiseksi likaisimman pöydän (likaisimmassa istui pari syöttökarjun näköistä otusta, joiden nenästä valui räkävana suuhun ja joiden rinnuksista oli luettavissa kolmen viikon ruokalista). Voin vaikka vannoa, että joka ikinen silmäpari Three Frogs -ravintolassa oli kääntynyt meidän suuntaamme eikä se suinkaan johtunut siitä, että me olimme julkkiksia. Pikemminkin huomion kiinnitti se, että Geoffreyn suusta syöksyi pikajunan nopeudella mielikuvituksellisimpia rivouksia, mitä muistan ikinä kuulleeni. Pyysin kerran, että hän olisi hiukan hiljempaa, mutta hän vastasi jotain, joka kuulosti epäilyttävästi ilmaukselta "Pidä piukkapillu pienempää suuta tai saat julmetun jörstän koroasi koristamaan". (Hänellä on laajin sukupuolisanavarasto sitten Markiisi de Saden.) Onneksi hän tukki suunsa edes siksi aikaa, kun kilpaili Johnnyn kanssa romminjuomisessa.


Kello yksi kisa oli saatu päätökseen, Johnny oli hävinnyt ja Geoffrey luvannut Johnnylle, että seuraavan kerran kilpailtaisiin viininjuonnissa ja tarvittavat välineet hankittaisiin Johnnyn viinitilalta Ranskasta. Sen kisan Geoffrey häviää, sillä Johnnyn kotiviini maistuu suurin piirtein yhtä herkulliselle kuin sarvikuonon kusi, ja Johnny on ainoa, joka sitä pystyy pyörtymättä juomaan. Joka tapauksessa kumpikin rommitrokari oli sanalla sanoen umpitunnelissa, ja minä epäilin, että ilta loppuisi lyhyeen.


Niinhän se tietysti loppuikin, mutta vähän eri tavalla kuin olin ensin kuvitellut. Olin juuri keskittynyt miettimään, miten saisin pidettyä Orlin loitolla siideristäni, kun tunsin äkkiä jonkun kopeloivan rinnuksiani. Johan oli julkeaa! Geoffreyhan se oli asialla, ei tarvinnut kahta kertaa arvata. Tällaisissa tilanteissa minulla on tapana toimia ensin ja kysyä sitten, joten läimäisin vaistomaisesti irstailijan turhankiihkeitä käpäliä. Geoffrey reagoi siihen ilmoittamalla, että minä olen "hyytävin hallahansu, johon hänellä on ollut onnettomuus törmätä". Olisin varmasti ennen pitkää keksinyt jotain nasevaa vastakommentiksi, mutta Johnny ehti ennen minua. Sanojen sijaan hän antoi tekojensa puhua, tempaisi tilaamani oluttuopin ilmaan ja kumautti sillä Geoffrey'a kupoliin. Geoffreyhan tietysti riemastui ja ponkaisi ylös tuolistaan. Hän ei välittänyt olla mitenkään varovainen, joten kaikki pöydälle jääneet juomat kaatuivat lattialle. Johnny näytti siltä, että aikoi valittaa viimeisen rommipaukkunsa kohtaloa, mutta hän unohti kaiken siinä samassa, kun Geoffrey tarttui inhottavilla luurankokäsillään häntä kurkusta. Minusta alkoi tuntua, että illasta oli tulossa vähän liian vilkas, joten aloin huutaa. En muista ihan tarkkaan, mitä huusin, mutta ainakin käskin Geoffreyn irrottaa otteensa ja Orlandon tehdä jotain ja taisinpa kiljua muutaman neuvon Johnnyllekin. Orlilla oli onneksi vielä jonkin verran ymmärrystä maailman päälle (hän päihtyy noin viidestä senttilitrasta smurffilimukkaa), joten hän tarttui yhteen tuoleista ja rysäytti sen Geoffreyn niskaan.


Tässä vaiheessa ravintola Three Frogs heräsi eloon ja lähetti kaksi tarjoilijaa ja portsarin selvittämään tilannetta. Ja se oli hyvä se, koska Geoffreyn viittä-vaille-haudassa -lookista ei ikinä uskoisi, kuinka vahva hän on. Johnnyn kasvot olivat alkaneet jo sinertää. Minua vain hiukan kummastutti se, että tarjoilija, jonka olisi pitänyt auttaa Johnny pulasta, tarttuikin Geoffreyn sijasta minun takamukseeni. Luonnollisesti minä en suvaitse sellaista käytöstä - kerrassaan ala-arvoista, etten sanoisi - joten käytin parhainta asettani, joka taitaa olla purukalustoni. Toisin sanoen upotin hampaani miehen käteen. Luoja sitä huutoa! Alttosopraano. En olisi uskonut, että yksikään mies pääsee niin korkealle.


Sellainen juoppomotelli kuin Three Frogs onkin, saimme huomata, ettei se suvaitse kalustukseensa kohdistuvaa ilkivaltaa. Puoli kahden maissa paikalle ehti virtavalta, joka halusi kuulustella asianomaisia tarkemmin kamarilla. Olin poliisin kanssa samaa mieltä siitä, että rettelöitsijät kuuluvat ilman muuta putkaan, mutta en ymmärrä, miksi minunkin piti lähteä heidän mukaansa. Tämä ei tule näyttämään hyvältä julkisuuskuvassani. Jouduimme virumaan koko yön sellissä. Johnny ja Geoffrey sopivat kiistansa ja alkoivat laulaa loilottaa keuhkojensa pohjasta niin, että päivystävä konstaapeli joutui jättämään vartiopaikkansa hakeakseen kuulosuojaimet. Pahinta oli se, että parin tunnin mököttämisen jälkeen Orli päätti myös liittyä kuoroon; hänellä on karmaiseva lauluääni. Sinä yönä kuulin varmasti kaikki kuviteltavissa olevat juomalaulut. Pääsin onneksi yksityisselliin, mutta vannoin pyhästi, etten koskaan enää lähtisi ulos kahden viinaanmenevän näyttelijänretkun kanssa. Näyttelijät ovat vielä pahempia kuin merirosvot.


* * *



Johnny Depp



Hei, minun nimeni on Jack Sparrow. Minä olen merirosvo. Koko Karibian viekkain, säihkyvin ja muodikkain merirosvo. No ei sentään. Käsi ylös, kuka meni lankaan! Oikeasti minun nimeni on Johnny Depp ja minä olen näyttelijä. Kuulostaapa tylsältä. Mieluummin olisin merirosvo.


Eräs reportteri pyysi minua kertomaan oman versioni sen surullisen kuuluisan illan tapahtumista ja minä ajattelin "mikä jottei?", sillä muutkin asianomaiset aikoivat avata suunsa. Aloitetaan siis ravintolasta. Minulla on tapana etsiä hyviä illanviettopaikkoja aina uudessa kaupungissa vieraillessani. Edellisen kerran kun kävin Lontoossa, löysin upean pikku kuppilan aivan läheltä ydinkeskustaa. Sen nimi oli Three Frogs ja se suorastaan henki menneen vuosisadan hämyistä tunnelmaa. Uskokaa minua: sellaisia paikkoja on harvassa. Ja nyt, kun olin päässyt takaisin Lontooseen, en totta vie aikonut jättää tilaisuutta käyttämättä. Orlando höpisi jostain Risings-nimisestä homobaarista, mutta suostui lopulta pienen maanittelun jälkeen Three Frogs -ideaani.


Pirates-leffan ensi-illassa oli sanomattoman tylsää, sillä olin ehtinyt jo nähdä sen lukemattomia kertoja. Gore Verbinski antoi meidän katsoa lopullisen version ennen kuin se päätyi valkokankaalle. Aika reilua häneltä. Kaikki ohjaajat eivät ole yhtä suopeita. Joka tapauksessa, siinä kun Orlando ja Keira jännittivät yleisön mielipidettä, minä päätin hiukan valmistautua illan varsinaiseen koitokseen ja elokuvateatterin hämärän turvin avasin vaivihkaa kotikutoisen viinipullon. Pohjien naukkailussa oli sekä hyvät että huonot puolensa. Huono puoli oli se, että korkki poksahti aika voimalla pullon suusta ja kolkkasi edessä istuvan miehen. Hyvä puoli oli se, että mies sattui olemaan kriitikko. Vaikka itse sanonkin, olen aika haka viinin tarhaamisessa. Olen ajatellut jossain välissä kaupata tuotteitani ranskalaisille ravintoloille - olen varma, että he tulevat tappelemaan niistä! Geoffrey olisi halunnut maistaa minun pullostani, mutta pahaksi onneksi hänen suunsa oli tukittu pakkausteipillä. Gore arveli, ettei se vanha pervo kuitenkaan jaksaisi pysytellä hiljaa kahta minuuttia kauempaa ja olisi tietenkin hiukan noloa, jos yksi päätähdistä olisi poissa ensi-illasta, joten päädyimme sekä sitomaan hänet käsistä ja jaloista että liimaamaan teipinpalan hänen hallitsemattoman leipäläpensä tukkeeksi.


Reportteri pyysi kertomaan, mitä mieltä minä olen kanssanäyttelijöistäni. Kysyi, olinko minä kiintynyt heihin vai halusinko kenties päästä mahdollisimman kauas heidän ulottuviltaan. Aika omituinen kysymys minusta. Vastaanpa siihen kuitenkin tässä.


Orlandon kanssa minulla on erikoislaatuinen suhde. Enkä tarkoita nyt sellaista suhdetta kuin Geoffrey kuvittelee. Orlando on minulle kuin oppipoika. Minä opetin hänet miekkailemaan tätä elokuvaa varten, sanokoon kuka tahansa muuta. Orli on ollut kaikin puolin mallikelpoinen oppilas. Hän ei ole purnannut, vaikka onkin toisinaan joutunut koville, varsinkin sinä kertana, kun hän joutui kantamaan meidän molempien miekkailuvälineet ja minut takaisin hotellille (innostuin maistelemaan hiukan liikaa, myönnän sen).


Keira on oikein soma pieni tyttö, mutta hänellä ei ole minkäänlaista tyylitajua. Kutsui minun parasta kotiviiniäni potantäytteeksi. Olen edelleen hieman loukkaantunut siitä. Mutta muuten minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa.


Geoffrey on loistava miekkonen, mutta melko vanha. Ja kun sanon vanha, en tarkoita vanha niin kuin isoisä tai edes isoisoisä. Tarkoitan vanha kuin taivas. Vanha kuin ihmiskunta. Geoffrey on elävä fossiili. Muinaisjäänne ajalta, jolloin ihminen ja apina erosivat yhteisestä kantaisästä. Geoffrey väittää opettaneensa homo erectuksen käyttämään tulta, mutta olen varma, että hän liioittelee. Se mies ei ole niin välkky. Toinen merkillepantava piirre Geoffreyssa on hänen tapansa käyttää englannin kieltä. Noin kaksi kolmasosaa hänen sanavarastostaan käsittää jotain härskiä, ja hänellä on tapana pudotella näitä nimenomaisia rivouksia jokaiseen puheenvuoroonsa. Rehellisesti sanoen en edes tiennyt kielemme pystyvän sellaisiin suorituksiin.


No niin, nyt olen esitellyt päähenkilöt ja pääsen kai itse asiaan. Kun olin saanut kaikki vakuutettua, että Three Frogs olisi loistava paikka päättää kuukausia kestänyt yhteiselomme, otimme taksin ja hurautimme paikalle. Taksikuski katsoi meitä aika nyrpeästi, mutta luulen sen johtuneen siitä, että Geoffrey kutsui häntä hanurinhajuiseksi persereiskaksi. Orlando ja Keira katsoivat minua nyrpeästi sen jälkeen, kun näkivät Three Frogsin. Niillä kahdella on tainnut lyhyt menestys kihota hattuun. Eivät enää muista, millaista on käydä tavallisen rahvaan menomestoissa. Orlando sanoi jotain "räkälään" viittaavaa, mutta en ole ihan varma, sillä olin jo aavistuksen juovuksissa.


Sisällä baarissa minä ja Geoffrey tilasimme kumpikin kymmenen lasillista parhainta rommia, mitä isännällä oli tarjota. Keira otti huurteisen ja Orlando siiderin. Orli väitti, että olut oli hänen, mutta huomasin hänen hörppäilevän siiderilasista, kun hän luuli, ettei kukaan nähnyt. Sillä miehellä ei ole lainkaan juomisen tajua. Luulen, että minun pitää opettaa hänelle vähän miehisiä tapoja, silloin hän saattaisi välttyä pahimmilta puppelipoikakommenteilta.


Geoffrey ja minä pidimme pienen juomakilpailun. Toisin sanoen kokeilimme, kumpi saa enemmän rommia alas kymmenessä minuutissa. Geoffrey piru vieköön voitti sen. Tosin hän huijasi, mutta en pysty todistamaan sitä, joten olkoon tällä kertaa. Olin joka tapauksessa aivan hänen kannoillaan. Kilpailun päätteeksi joimme vielä yhdet lasilliset. Three Frogsista saa erinomaista rommia. Luulen, että viinin ohella voisin alkaa valmistaa myös sitä, jos vain saisin tarkat ohjeet. Ranskalaiset ravintolat tulevat rakastamaan minua. Ehkä jonain päivänä voin alkaa kokopäiväiseksi alkoholijuomien tuottajaksi ja jättää rönsyilevän mutta menestyksekkään näyttelijänurani. Jos kuulette jostain rommitrokareista, joilta voisi liietä toverillisia neuvoja, kertokaa minulle!


Juotuani seitsemän rommipaukkua olin jonkin verran myötälaitaisessa, jos ilmaisu sallitaan, enkä kyennyt havainnoimaan ympäristöäni aivan niin tarkasti kuin yleensä. Olin kuulevinani Orlandon yllyttävän Geoffreya todella kummallisiin tekoihin. Hän muun muassa väitti, ettei Geoffrey uskalla kopeloida Keiran ryntäitä keskellä ravintolaa. Aika uhkarohkea veto minusta - kerroin sen Geoffreyllekin, koska tämä ei näyttänyt kuulleen Orlandon kommenttia. Geoffrey vastasi, että totta kai hän uskaltaa ja ojensi saman tien kätensä käydäkseen sanoista tekoihin. En minä oikeasti uskonut, että hän tekisi sen. Tiedän kyllä, että Geoffrey'a paatuneempaa pervoernestiä saa hakea, mutta jokin raja sentään. Keira kauhistui ja löi Geoffrey'a näpeille. Lopun olettekin lukeneet lehdestä. Minä toimin sankarillisesti ja kalautin häiskää kaljatuopilla kupoliin. Orlando ei älynnyt tehdä mitään - töllötti vain kuin mikäkin möllökurmitsa, kuinka Deppin poika panee tuulemaan.


Saattaa olla, että olin nautiskellut hiukan liikaa sille illalle, mutta näytti vahvasti siltä, ettei Geoffrey reagoinut mitenkään saamaansa tälliin. Tarkastaessani tuopin huomasin, että sen pohjaan oli ilmestynyt särö. Jokainen normaali ihminen olisi pudonnut lattialle niin voimakkaan iskun seurauksena. Luulen, että olen selvittänyt Geoffreyn vanhuuden salaisuuden. Hän on kuolematon, vähän niin kuin roolihahmonsa kapteeni Barbossa. Kenties hän on kirottukin ja käyttää sen vuoksi niin rumaa kieltä. Alkuihmisen raivolla Geoffrey loikkasi ylös penkistään - ja jumaliste, kaikki juomat kaatuivat lattialle! Niin kuin minä sanoin, Geoffrey on loistava miekkonen, mutta jos minä en jotain suvaitse, niin juomien tuhlausta! Olin juuri antamaisillani hänelle oikein isän kädestä, mutta se pirulainen ehti ensin. Geoffrey osaa liikkua uskomattoman nopeasti mieheksi, jonka varaan useampi kuin yksi hautaustoimisto on perustanut toimintansa. Hän tarttui minua kurkusta ennen kuin ehdin edes laskea, montako hyvää rommitilkkaa valui hukkaan. Olisin kyllä iskenyt hänet maahan uskomattomilla matrix-taidoillani, mutta hyväkäs pääsi yllättämään minut täydellisesti. Siinä vaiheessa Orlando oli jo toipunut transsistaan ja muisti, mitä minä olin hänelle opettanut. Hyökkää aina takaapäin ja iske vyön alle. Arvon noviisini tarttui tanakkaan baarituoliin ja rysäytti sen säpäleiksi Geoffreyn niskaan. Olisin hurrannut, ellen olisi kärsinyt hetkellisestä mutta vakavasta happivajeesta.


Ravintolahenkilökunta riensi katsomaan, mikä meillä oli hätänä. Ystävällistä heiltä. Keira ei vain ole koskaan pitänyt käsitteestä "neito pulassa" ja ilmaisi mielipiteensä puremalla yhtä tarjoilijaa käteen. Auts. Tuskin sapelihammastiikerikään saisi pahempaa jälkeä aikaan. Poliisi kutsuttiin paikalle ja pyysin heitä ottamaan ohjat käsiinsä, sillä jatkuva johtajan esittäminen ottaa voimille. Konstaapeli vastasi, että minulla on oikeus pysyä vaiti ja tarjosi minulle sanomalehtiä ja täytepastaa. Mukavia veikkoja nämä brittipoliisit. Matkalla asemalle minä ja Geoffrey unohdimme riitamme ja aloimme lauleskella saksalaisia juomalauluja. Oletteko huomanneet, että aika kuluu putkassa huomattavasti nopeammin, kun keksii tekemistä. Orlandokin päätti lopulta osallistua ja kajautti ilmoille epävireisen englannin kansallishymnin. Keira murjotti. Gore kävi aamulla lunastamassa meidät ulos eikä näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. Mutta kun lupasin hänelle korvaukseksi pullollisen itsetehtyä viiniä, hän meni mykäksi kiitollisuudesta. Niinpä päätin, että lähetän hänelle oman pullon jokaista juhlapäivää varten.


* * *


A/N: Viimeisen osan kieli on paikoitellen aika värikästä, joten varmuuden vuoksi nostan sen ikärajan R:n. Tunnustan lukeneeni Raimo Jussilan ja Maija Länsimäen mainiota hakuteosta "Se siitä - suomen kielen seksisanakirja" ja lainanneeni sieltä muutamia käypiä ilmauksia. Haluan vielä kerran korostaa, että tämä tarina on lähtöisin tekijän kieroutuneesta mielikuvituksesta. En ole tavannut ketään tarinan henkilöistä enkä todellakaan usko, että Geoffrey Rush olisi elävässä elämässä samanlainen kuin tässä kuvattu mielipuoli.


Rating:
R



Geoffrey Rush



Moro kaikki rumppareetat ja lääninpässit! Sitten kun tämä paskanjauhanta on onnellisesti lopussa, ehdottaisin, että pitäisimme pienet hässiäiset. Ai eikö? Niin te sanotte nyt, mutta odottakaapa, kun kuulette koko tarinan.


Tänään joku ruokkoamaton runkkuroope tuli tapaamaan minua ja halusi, että kertoisin oman versioni Piratesin ensi-illan jälkeisistä tapahtumista. Minun mielestäni se, mitä lehdet jo olivat asiasta rääppineet kokoon, riitti mainiosti tyydyttämään ihmisten uskomatonta tiedonjanoa. Sanoin tämän ääneen. Mutta sitten se nahkahanuristi tarjosi minulle viskipulloa ja.. lopun tiedättekin.


Se pyysi, että aloittaisin pienellä esittelyllä. Mikäs siinä. Älkää sitten minua syyttäkö, jos ette pidä lukemastanne.


Otetaanpa ensiksi Orlando Bloom. Orlando on koiraslesbo. Tiedättehän: miehen roolia esittävä lesbo. Johnnylla on suhde sen kanssa, vaikka kumpikaan ei myönnä sitä. Soitin kerran salaa Johnnyn vaimolle Vanessalle ja kerroin, että sen mies pettää sitä erään transseksuaalin kanssa. Tosin taisin käyttää ilmaisuja "teidän kuumakullinen kolopesijänne" ja "erään kurakikkelisen laivahuoran kanssa". Se julkiluuska ei jostain syystä uskonut minua ja uhkasi soittaa poliisille, jos soittaisin uudelleen.


Entäpä se nussoopuu.. mikä sen nimi nyt olikaan? Keira! Niin, eka kerran kun tapasin sen, ehdotin tietysti, että pantaisiin pystyyn oikeat vanhanajan pimpanpieksäjäiset. Voitaisiin ottaa se puolineitsyt ja viinikyrväkäskin mukaan, jos pampulaa kiinnosti. Jukopliuta se kilkkareenkiduttaja osaa lyödä lujaa! Taisi pari hammasta irrota siinä rytäkässä. Hyvä vaan, näyttää paremmalta valkokankaalla.


Ja Johnny: se on hiukan heterompi kuin Orlando, muttei aina onnistu vakuuttamaan. Oikein vekkuli persoonallisuus, hyvä näyttelijä ja kohtalaisen kestävä ryyppytoverikin. Näytteli kerran elokuvassa nimeltä Seksikäsi Edward.


Hottentottireportteri tuumi, että olisi hyvä kertoa myös elokuvan ensi-illasta. Olen eri mieltä. Minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään sanottavaa siitä. Istuin viiniä naukkailevan Johnnyn ja ahdistuneen androgyynin välissä raajat sidottuina ja suu kapuloituna. Nauti siinä sitten elokuvasta. No, ainakin se kapteeni Barbossaa näyttelevä mies näytti helvetin komealta.


Leffan jälkeen Johnny halusi lähteä vielä ulos ryyppäämään. Orlando ehdotti Risings-nimistä kikkelikestikievaria. Vain kuolleen ruumiini yli! Onneksi Johnny sai puhuttua hänet ympäri ja päädyimme Three Frogs -nimiseen kuppilaan. Rahkapussikin suostui armeliaasti lähtemään joukon jatkoksi.


Myöhemmin umpimielisen taksikuskin pysäytettyä ajokkinsa huomasin, että Johnnyn valitsema ravintola näytti ihan keskiaikaiselta huorakrouvilta. Mikäs sen mukavampaa tietenkin! Sisätiloissakin oli harvinaisen kodikas tunnelma. Pöydissä kukoisti pinttynyt lika ja lattialla oli kasoittain roskia. Ja kaikkialla haisi tosimiesten hiki, ummehtunut tupakka ja vanha viina. Sellaiset paikat on luotu antaumukselliseen ryyppäämiseen ja huoranrumpsujen iskemiseen. Olin yllättynyt Deppin vitjamunan hyvästä mausta. Ja ilta senkun parani.


Johnny halusi välttämättä kilpailla minun kanssani juomisesta. Typerä julkirunkkari! Montako kertaa se haluaa tulla nolatuksi, ennen kuin uskoo, että kahdessa asiassa kukaan ei pysty päihittämään Geoffrey Rushia? Toinen asia on kaksiperseisen iskeminen. Toinen on juominen. Johnny luuli olevansa jotenkin nerokas, kun valitsi ryypiskelyn kohteeksi rommin, mutta ei tainnut ottaa huomioon, että minä olen litkinyt rommia koko elinikäni (kuten myös entisen elämäni). Jopa minun tuttipullossani lillunutta maitoa terästettiin rommilla!


Oletettavasti siis join sen siiderisankarin pöydän alle. Johnny suuttui ja vaati revanssia oman viinitarhansa tuotteilla. Sopii minulle. Johnnyn kotiviini maistuu viikon vanhalle silakkamehulle, mutta sellaista alkoholijuomaa ei ole keksittykään, jota minä en saisi alas. Johnnyn pitäisi maistaa minun omatekoista tulilientäni, joka koostuu sinilevästä, viemärinavaajasta ja pallokalan myrkystä. Siinä vasta on potentiaalia! Käsittääkseni kukaan sitä juonut ei ole jäänyt henkiin kertomaan saavutuksestaan. Paitsi tietenkin minä.


Orlandosta ja Keirasta emme puhu edes samassa huoneessa. Seksisääri sentään tilasi huurteisen, mutta nissepoika hassasi rahansa siideriin. Yrittipä keikari vielä kovasti uskotella, että olut oli sen.


Hävittyään Johnny väitti, etten uskaltaisi koskea himoneitsyen tisseihin. Kissan kikkulat! Sama kuin väittäisi, ettei He-Man uskalla panna Skeletoria perseeseen! En yleensä lankea helposti tällaisiin yllykkeisiin, mutta kieltämättä sen liippanahan hinkkien hipelöinti oli käynyt mielessäni jo aikaisemmin ja nyt Johnny tarjosi minulle tekosyytä hopeatarjottimella. Eikä tässä eilisen hepsankeikan poikia olla. En olisi koskaan päässyt siihen asemaan, missä nyt olen, jos olisin elämäni aikana jättänyt samanthafoxit kopeloimatta silloin, kun siihen mahdollisuus tarjoutui.


Lyhyesti ilmaistuna ojensin käteni, tartuin halkivalakkaa paidan etumuksesta..


... ja vieteripeppu mokoma iski minua näpeille.


Mieleeni ei koskaan juolahtaisi puhutella naista rumasti, mutta sillä hetkellä sana "huora" oli lähellä. En saanut koskaan tietää, olisinko sanonut sen ääneen, sillä seuraavaksi Johnny kalautti minua kaaliin oluttuopilla. Kyllä, juuri niin siinä kävi. Poikaparkapa ei vain tiennyt, että puolet kallostani on korvattu metallilla heti sen keksimisen jälkeen. Egyptiläiset kallonporaajat olivat kyllä taitavia tekemään reikiä, mutta huonoja paikkaamaan niitä. Tuuli ujelsi vuosituhannet ikävästi vinttikamarini läpi ja ihminen voi helposti saada sellaisesta vaikka elinikäisen tinnityksen korvaansa, joten lääketieteen hieman kehityttyä ilmoittauduin ensimmäisenä vapaaehtoisena uudenlaiseen paikkausoperaatioon. Tuosta tavasta on sittemmin luovuttu, mutta minulle metallisesta tukikuorestani on ollut arvaamatonta hyötyä. Ainakin kuvatunlaisissa tilanteissa.


Vaikka isku ei suuremmin sattunutkaan, arvelin, että tuhkamulkku keksisi ennen pitkää jotain huomattavasti viekkaampaa jäynää, ja päätin toimia. Tyylikkäästi singahdin ylös penkistäni ja tartuin teräksenkovalla otteellani pikku hetkuletkua kurkusta.


Olisin luultavasti voittanut kamppailun, ellei Bloomin maalaishomo olisi keksinyt heikkoa kohtaani. Orjakundi sai jostain äkillisen rohkeuden puuskan, nappasi lattialta tuolin ja pamautti sen hävyttömästi rappeutuneita selkälihaksiani vasten. Läsötissi oli siinä vaiheessa ehtinyt tehdä kaikki kuuroiksi epäinhimillisellä urkupilliulvonnallaan.


Ravintolahenkilökunta tietysti riemastui ja yritti tulla mukaan tappeluun, mutta joku naavapalli otti ja kutsui poliisin. Perkele. Ainoa hyvä puoli asiassa oli huvittava näytös, joka seurasi, kun kirkumisensa lopettanut viihdekanavamme puri yhtä tarjoilijaa ja miliisien lisäksi paikalle oli hälytettävä myös ambulanssi. Poliisi luki meille oikeutemme ja jos ihan rehellisiä ollaan, se ei ollut ensimmäinen kerta, kun ne kuulen. "Teillä on oikeus pysyä vaiti. Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan". Johnny, se mähmäkorva, kuuli väärin ja luuli poliisien tarjoavan meille sanomalehtiä ja täytepastaa. Joskus ihmettelen, miten se on elänyt näinkin kauan.


Yö vierähti mukavasti putkan pahnoilla. Johnny ja minä innostuimme hiukan lauleskelemaan ja kalterien onnellisemmalla puolella istunut tuulennussima vartija joutui koville. Orlandokin yritti laulaa, mutta onnistui ainoastaan kuulostamaan soitimella sompailevalta härkämopsikonnalta. Melkein kävi vartijaa sääliksi. Vesikauhuinen puskalesbo murjotti viereisessä sellissä.

Blogi perustettu!

Mood: Creative
Music: Pink Floyd - High hopes
Pienien vaikeuksien jälkeen näyttäisi kovasti siltä, että olen nyt blogin pitäjä. Huray! Tämä on perustettu lähinnä fan fictioniani varten (Death Note, X-Men), koska suomenkielisille ficeille on valitettavan vähän julkaisukanavia. Ei tosin ole mitään hajua siitäkään, kuinka paljon suomenkielisiä lukijoita Death Note- fictionille löytyy.
(Kaikki mustavalkoiset sarjakuva-Mellot ja -Mattit ovat H-eichin doujinsheista.)